Hyvää Joulua - Merry Christmas

Lilasta Suomen muotovalio

Harvassa ovat päivitykset tässä blogissa ja perässäkin laahaavat vaikka kuinka paljon. Muutama puoliksi kirjoitettu teksti on tallessa, joista toisessa olen kirjoittanut löwcheneillä(kin) esiintyvästä endokardioosista, eli sydämen läppäviasta. Joku varmasti ajattelee, että "taas se kirjoittaa sairaista leijonista, eikö sillä ole mitään muuta kerrottavaa". No mutta tällä kertaa on! Sydänsairauksiin palataan myöhemmin.

Lilasta tuli 13.7.2013, Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Suomen muotovalio. Tuomarina leijonilla oli Gabriela Veiga Portugalista, joka arvoi Lilan VSP:n arvoiseksi, kera SERTIn ja CACIBin. Joten kahden vara-sertin jälkeen kolmas yrittämä toden sanoi. Tavoite Lilan kohdalla on näin saavutettu, mutta kolme CACIBia Suomesta on pistänyt miettimään, että josko kuitenkin kokeiltaisiin saada ne pari puuttuvaa jostain ulkomailta. No tätä pitää vielä miettiä - todennäköisesti pitkään ja hartaasti - minä kun olen tähänkin kovasti tyytyväinen.

Tokihan uudesta valiosta piti edustuskelpoinen kuva saada. Onneksi keli suosi näyttelyn jälkeenkin ja kaunis paikka löytyi ihan vierestä. Siispä koira Minnan käsiin ja kamera omiin. Tässä tulos...

virallinen "valio-pönötys"

ja sitten se "ei niin virallinen"

Koirankakkaa eteisen matossa - keväisiä ajatuksia

Kevät on selvästikin saapunut. Ei tarvitse edes katsoa ulos ikkunasta, saati pistää nokkaansa pihalle. Riittää, kun avaa koneen, sillä joka paikassa velloo koirankakkakeskustelu. No pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja hämmennän, sen verran on kuppi mennyt nurin tämän kevään aikana.

Talvi oli pitkä, sen voi päätellä jo pelkästään lumen alta paljastuvien kasojen määrästä. Olenkin miettinyt, että ihanko tosissaan ne fiksut(?) aikuiset ihmiset kuvittelevat talvella pykättyjen kakkojen jotenkin mystisesti keväällä haihtuvat ilmaan lumien sulamisen myötä. Huvittavin tapaus muutama kuukausi sitten oli, kun tyylikkäästi pukeutunut rouva näki oikein kunnolla vaivaa kasatessaan sievillä pienillä nahkakengillään lunta koiransa jälkeen jättämän sontakasan päälle. Tekniikasta päätelleen ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Paljon vähemmällä vaivalla ja huomattavasti nopeammin olisi rouva kumartunut ja kerännyt sen pökäleen pussiin. No siinä se kasa nyt lumien sulettua on, keskellä asfalttitietä. Tai ei se oikeastaan enää kasa ole, vaan liejuinen levinnyt kuraläntti, joka mukavasti tarttuu kenkien pohjauriin, sekä koirien tassukarvoihin ihan vain kulkeutuakseen niissä sisälle kotiini. Ja niin se muuten kantautuu myös sen fiksun rouvan kotiin, niiden sievien nahkakenkien pohjassa. Liisteri- ja liimateollisuus olisi taatusti innoissaan, jos se pystyisi jäljittelemään hangen alla muhineen kakan tarttumisominaisuuksia, sillä sen verran tiukkaan kiinni se tarttuu. Tämän tietänee jokainen, joka joskus on "sitä ittiään" yrittänyt pestä pois kengänpohjastaan.

Toinen miettimisen aihe onkin ollut, että eikö se koiran tassujen, sekä omien kenkien mukana sisälle kantautuva ja imelälle haiseva sonta häiritse ketään muuta kuin minua ja koirattomia naapureitani. Kuinka epäsiistejä ja hygienian tasostaan välinpitämättömiä koirien omistajat oikein ovat? Ja ei, en ole mikään ylisteriilissä, täysin kliinisessä ja tahrattomaksi hinkatussa kaupunkiasunnossa elävä pilkunviilaaja, mutta kyllä minua yököttää eteisen mattoon kengänpohjasta tarttunut haiseva ruskea rantu. Siis tokihan sopiva määrä bakteereja tekee vain hyvää ihmisen ja koiran immuunipuolustukselle, mutta toivoisin niiden olevan jotain muuta kuin haitallisia suolistobakteereja. Ja mikäpä sen sanoo, etteikö sillä kakat keräämättä jättäneen rouvan koiralla voisi olla myös giardia, tai ekinokokkitartunta. Ne kun molemmat ovat zoonooseja, eli koirasta ihmisiin tarttuvia sairauksia. Siitäpä tulikin mieleen, että pitäisiköhän ne koiran tassut pestä sittenkin kumihanskat kädessä...

 Ja pakko on tunnustaa. Minulle kasvaa sarvet päähän sadasosasekunnissa ja muutun perään huutelevaksi piruksi, kun vain näenkään välinpitämättömän koiranomistajan, joka jättää jätökset keräämättä. Näin kävi viimeksi tänään. En pääse koirieni kanssa pihalta ulos, kun jo ensimmäiset tortut on sisäänajoväylällä. Juu-u, ihan siinä asfaltilla, piha-alueen puolella. Eikä se ulkoilutus siitä sen paremmaksi muutu, ensimmäisen 50 metrin matkalla on noin 70 keräämätöntä kasaa hoidetulla nurmialueella, sekä ajoradalla. No mitä näenkään. Rouva numero 2 - ei niin tyylikkäästi pukeutunut ja lenkkarit jalassaan - tyhjentää pippuri-suola kääpiösnautseriaan siihen nurmikolle ja jatkaa matkaansa. Huudan perään, että "Anteeksi, sulta tais tippua jotain". Rouva vikaisee taakseen, katsahtaa kasaan ja jatkaa matkaansa. Tästä päätellen viestini ei harmillisesti tainnut mennä ihan perille. Siinä niitä nyt on - 71 keräämätöntä kasaa.

 Koiran omistaminen ei ole pelkkä etuoikeus, vaan se tuo mukanaan myös velvoitteita. Voi toki olla, että saan vielä joku kerta turpiini, kun järjestyslain koirakuri pykälästä ihmisille huomauttelen, mutta josko edes yksi koiran omistaja sen seurauksena parantaisi tapansa. Se tarkoittaisi noin 75 - 100kg roskiin kerättyä kakkaa - per vuosi - per keskikokoinen koira, joita meidän korttelissa on noin parikymmentä. Entäpä, jos jokainen jättäisi ne kasat keräämättä. "Sitä ittiään" olisi maassa noin 2 tonnia, ihan parin sadan metrin säteellä.

Pistikö yhtään miettimään?
 

Koiran geenit - nyt myös Lila on osallistunut

Hannes Lohen - Koiran geenit - tutkimusryhmä järjesti ilmaisen verinäytteenottotilaisuuden lauantaina Tuusulassa. Arvon ja Iriksen näytteet onkin jo aikoja sitten annettu, mutta Lilan kohdalla tilanne on ollut pitkään tasolla "pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä". Nyt vihdoin ja viimein tilaisuuden ajankohdalle sattui vapaapäivä ja paikkakin oli sopivalla etäisyydellä. No ei kun siis verta luovuttamaan ja naapurista napattiin mukaan  myös Minna, Maisa käppänänsä kanssa.

Heti aamusta paikalla kävi jo melkoinen vilinä ja minun viedessä viimeisen pihalla olleen parkkipaikan, alkoivat lähitiet täyttyä autoista. Selvästi huomasi, että muutamat kasvattajat olivat mobilisoineet paikalle lauman kasvattejaan. Esimerkillistä toiminta! Otimme koirat ulos autosta ja suuntasimme sisälle. Hallissa oli useita näytteenottopisteitä ja asetuimme jonon jatkoksi yhdelle niistä. Siinä vuoroa odotellessamme kakarakoirat ehtivät tehdä tuttavuutta parin Bordeauxindoggin kanssa. Jopa Lila, joka osoittaa hienoista varautuneisuutta isoja koiria kohtaan, lähestyi näitä kavereita häntä heiluen. Tunnelma oli rento, koirat iloisia ja ihmiset hymyileviä. Lilan esitellessä leikkiinkutsu muuvejaan kaivelin laukusta jo etukäteen täyttämäni kyselylomakkeen ja tarkistin, että mitään oleellista ei ollut unohtunut kertoa.

Koko näytteen antaminenhan on ihan turhaa, jos koiran kaikkia terveystietoja ei kerrota tai niitä ei muisteta päivittää koiran sairastuttua. Halutessaanhan koiran omistaja voi kieltää tietojen luovuttamisen kolmansille osapuolille. Toki toivottavaa on, että tulokset olisivat kaikkien käytössä, jolloin edistetään koko rodun terveystilannetta. Tutkimusryhmä toivookin kaikkien näytteen antaneiden koirien omistajia päivittämään koirien terveydessä tapahtuneet muutokset. Tietojen päivittämisen voi tehdä näppärästi vaikka täällä, tutkimuksen kotisivuilla. Samaisilta sivuilta löytyy myös viimeisimmät uutiset, tutkimushankkeet, läpimurrot, näytemäärät roduittain ja paljon muuta. Kannattaa käydä tutustumassa.  

Kaikesta päätellen näytteenottajilla on melkoinen kokemus ja rutiini touhuun. Edes edellämme olleelta "ranskanpullalta" ei näyte jäänyt ottamatta, vaikka melkoista vastarintaa esittikin. Oma vuoromme tuli nopeasti ja sekä Maisa, että Lila istua nakottivat esimerkillisesti paikallaan toimenpiteen ajan.Voisikin todeta, että näin helppoa on kantaa oma korsi kekoon  yhteisen hyvän eteen, mitä koirien terveystutkimukseen tulee. 

 Ja vaikka kasvatustyötä ei pelkkien tilastojen valossa voikaan tehdä, niin antaa geenitutkimus yhden loistavan työkalun lisää päätöksenteon pohjaksi. Uskonkin, että tulevaisuudessa useiden sairauksien karsiminen koirapopulaatiosta järkevästi, onnistuu vain geenitestien avulla. (Muutamien yhden geenin aiheuttamien sairauksien kohdalla tämä on jo tänä päivänä mahdollista.) Tällöin jalostuksessa voidaan pitää myös ne sairauksia perimässään kantavat koirat, kunhan vain se toinen osapuoli on terve. Tämä taas mahdollistaa geenipoolin säilymisen mahdollisimman laajana. Miettimisen arvoinen asia, eikö totta?

www.koirangeenit.fi

Meillä on juhlittu taas!

Elämäni koira, rakkaista rakkain, koira kuin ajatus - Arvo - täytti tänään miehekkäät 14 vuotta! Synttäreitä juhlittiin kaikessa rauhassa mökillä. Päivään sisältyi lukematon määrä pieniä herkkupaloja - sisäfilettä, krutonkeja, mozzarellaa, leikkelettä jne. -  jotka sankari sai pääasiassa suoraan ruokapöydästä. Herkkujen lisäksi Arvo nautiskeli pitkät päikkärit kainalossa, takkatulen lämmössä. Uuden lelun Lila tosin pihisti, mutta ei se menoa haitannut.

Arvo syntymäpäivänään mökin portailla

Lila (jo) 3 vuotta!

Ihana, suloinen Lila täyttää tänään kolme vuotta! Nopeasti ovat vuodet kuluneet rasavillin neidin kanssa ja ei voi kuin (perinteisesti) ihmetellä, että mihin se aika katosi. Tänään Lilasta tuli myös vihdoin ja viimein Suomen kansalainen, ihan virallisestikin. No olisihan tuon kansalaisuuden saanut aiemminkin, mutta en viitsinyt laittaa papereita Kennelliittoon, kun päätin jättää käyttämättä Lilaa jalostukseen. Sitten rupesin ihmettelemään, kun terveystulokset eivät päivittyneetkään jalostustietokantaan. No selvisi sitten, että olivat virheellisesti laittaneet osan tuloksista näkyviin ja sydänkuuntelutuloksen myötä sitten poistivat nekin mitä siellä näkyvillä oli. No ei siis auttanut muu, kuin rekisteröidä Lila Suomeen. Terveys- ja näyttelytulosten kohdalla Lila jo näkyykin, mutta rekisterinumerolla etsittäessä ei vielä. Eiköhän tuokin asia korjaannu alkuviikkoon tultaessa.

Lomailua

Parin viikon lomareissu suuntautui jälleen kerran pohjoiseen, synnyinseudulle. Paras ystäväni Minna ja minä ahtauduimme täyteen pakattuun autoon lauantaina ja suuntasimme kohti Kempelettä. Näyttää muodostuneen jo perinteeksi sekin, että lomailu aloitetaan näyttelyllä. Sunnuntaina jo aamuvarhain lähdimme kohti Kemiä. Lilan lisäksi mukaan otimme Minnan valkoisen käppänän Maisan, joka lähti ihmettelemään aikuisten koirien menoa isossa maailmassa. Lilan edellisestä esiintymisestä on kulunut melkein vuosi ja vaikka turkki ei talvellisen "keritsemisen" jäljiltä vielä ihan valmis olekaan, niin ajattelin, että lähdetään nyt kokeilemaan sitä viimeistä sertiä. 

Leijonat olivat kehässä heti ensimmäisenä rotuna. Kehään oli ilmoitettu 1 uros ja 6 narttua, joista yhtä ei esitetty. Pikkuisen jännitti, mahtaisiko Lila pysyä nahoissaan, kun edellisestä kerrasta oli jo niin kauan. Tuomarina leijonilla oli Ruotsalainen Kurt Nilsson. Ennen avoimen luokan narttuja tuomari oli jakanut vain yhden SA:n ja kun kehään astelimme, minua jännitti jo melkoisesti. Tauko ei siis ainakaan minulle ollut tehnyt hyvää. Lila kuitenkin esiintyi upeasti, ravaten kauniisti ja seisten pääasiallisesti vapaana. Jopa pöydällä oltiin nätisti ilman, että tuomari olisi saanut uutta aamupesua, Lilan bravuuria.

Saludo's Chic Isadora "Lila"

Lila voitti luokkansa ja sai ainoana SA:n. PN kehässä hävisimme nuorten luokan nartulle, tuomarin toivoessa Lilalle hieman vahvempaa alaleukaa. Tuloksena siis AVO ERI1, SA, PN2, VA-SERT ja VA-CACIB. Vielä muutamat tarpeelliset ostokset koirille ja kotimatkalle. Illalla oli vielä ihan pakko ottaa se edustuskuva Lilasta ja siinä sivussa kuvattavaksi joutui myös Maisa.

Saludo's Chic Isadora "Lila"

Jettyspoof's Oh So Sweet "Maisa"

Yksi ehdoton pohjoiseen suuntautuvan kesäloman kohteista on Hailuoto ja sen ihanat hiekkarannat. Tänä vuonna ehdimme tehdä Sumpun koirarannalle parikin eri reissua, joista toiselle saimme mukaan myös Tuulan, jolla on Maisan ihana veli "TT". Voi sitä penskojen riemua, kun revittelivät pitkin rantoja nauttien vilvoittavasta merestä ja kunnon hiekkakylvyistä. Onneksi kamerakin tuli otettua mukaan ja sain muutaman mukavan otoksen riehuvasta laumastamme. 

"Lila"

"Maisa" ja "TT"

"Lila"

Eläkeläiset, eli Arvo, Elle ja Ada ottivat satunnaisia hepuleita lukuun ottamatta rauhallisemmin ja keskittyivät emäntiensä kanssa lähinnä auringon palvontaan. Mikäpä se on lämpöisellä hiekalla kölliessä, kun pieni merituulen vire vilvoittaa mukavasti. Näillä rannoilla on vuosien saatossa tullut kuvattua useita itselleni ikimuistoisia otoksia ja talven pimeinä kuukausina niihin on ihana palata. Auringon säteet voi lähes tuntea iholla ja meren suolaisen tuoksun nenässään.

"Ada" ja "Elle"

Eihän se loma pelkkää loikoilua ole, vaan "työleiri" mökillä Puolangalla, paarmojen ja mäkäräisten ruokana kuului myös ohjelmaan. Oli ikkunankarmia, ovea ja seinää, jotka kaipasivat maalia pintaansa, sekä muutama pieni halkokasa, jotka piti pilkkoa ja asetella kauniisti kuivumaan. Tokihan maalintahrimat ja paukamille purrut työläiset ehtivät myös nauttia olostaan syöden, juoden, kalastaen ja saunoen. Koirat saivat juosta vapaana metsässä ja Maisa teurastikin useamman kävyn, oksan ja kaarnan palasen muiden tyytyessä muihin, varsinkin porojen jättämiin "aarteisiin". Kun vieressä on järvi, niin ei kovin kummoista mielikuvitusta tarvitse arvatakseen mistä Lilan, "The Uimamaisterin" löytää. Siellähän se pulikoi ja välillä mökin oven avatessa sai perään huutaa, ettei tiedossa olisi ollut jälleen kerran turkin kuivausta.

Uimamaisteri

Kelit suosivat lomalaisia, koirien nauttiessa silmin nähden olostaan aivan yhtä paljon kuin emäntänsä. Sielu lepäsi ja kroppa rentoutui viimeistään saunan lauteilla auringonlaskua ikkunasta ihaillessa. Kiitos Minna matkaseurasta, ensi kesänä uudestaan?