tiistai 24. joulukuuta 2013
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Lilasta Suomen muotovalio
Harvassa ovat päivitykset tässä blogissa ja perässäkin laahaavat vaikka kuinka paljon. Muutama puoliksi kirjoitettu teksti on tallessa, joista toisessa olen kirjoittanut löwcheneillä(kin) esiintyvästä endokardioosista, eli sydämen läppäviasta. Joku varmasti ajattelee, että "taas se kirjoittaa sairaista leijonista, eikö sillä ole mitään muuta kerrottavaa". No mutta tällä kertaa on! Sydänsairauksiin palataan myöhemmin.
Lilasta tuli 13.7.2013, Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Suomen muotovalio. Tuomarina leijonilla oli Gabriela Veiga Portugalista, joka arvoi Lilan VSP:n arvoiseksi, kera SERTIn ja CACIBin. Joten kahden vara-sertin jälkeen kolmas yrittämä toden sanoi. Tavoite Lilan kohdalla on näin saavutettu, mutta kolme CACIBia Suomesta on pistänyt miettimään, että josko kuitenkin kokeiltaisiin saada ne pari puuttuvaa jostain ulkomailta. No tätä pitää vielä miettiä - todennäköisesti pitkään ja hartaasti - minä kun olen tähänkin kovasti tyytyväinen.
Tokihan uudesta valiosta piti edustuskelpoinen kuva saada. Onneksi keli suosi näyttelyn jälkeenkin ja kaunis paikka löytyi ihan vierestä. Siispä koira Minnan käsiin ja kamera omiin. Tässä tulos...
Lilasta tuli 13.7.2013, Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä Suomen muotovalio. Tuomarina leijonilla oli Gabriela Veiga Portugalista, joka arvoi Lilan VSP:n arvoiseksi, kera SERTIn ja CACIBin. Joten kahden vara-sertin jälkeen kolmas yrittämä toden sanoi. Tavoite Lilan kohdalla on näin saavutettu, mutta kolme CACIBia Suomesta on pistänyt miettimään, että josko kuitenkin kokeiltaisiin saada ne pari puuttuvaa jostain ulkomailta. No tätä pitää vielä miettiä - todennäköisesti pitkään ja hartaasti - minä kun olen tähänkin kovasti tyytyväinen.
Tokihan uudesta valiosta piti edustuskelpoinen kuva saada. Onneksi keli suosi näyttelyn jälkeenkin ja kaunis paikka löytyi ihan vierestä. Siispä koira Minnan käsiin ja kamera omiin. Tässä tulos...
 |
| virallinen "valio-pönötys" |
 |
| ja sitten se "ei niin virallinen" |
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Koirankakkaa eteisen matossa - keväisiä ajatuksia
Kevät on selvästikin saapunut. Ei tarvitse edes katsoa ulos ikkunasta, saati pistää nokkaansa pihalle. Riittää, kun avaa koneen, sillä joka paikassa velloo koirankakkakeskustelu. No pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja hämmennän, sen verran on kuppi mennyt nurin tämän kevään aikana.
Talvi oli pitkä, sen voi päätellä jo pelkästään lumen alta paljastuvien kasojen määrästä. Olenkin miettinyt, että ihanko tosissaan ne fiksut(?) aikuiset ihmiset kuvittelevat talvella pykättyjen kakkojen jotenkin mystisesti keväällä haihtuvat ilmaan lumien sulamisen myötä. Huvittavin tapaus muutama kuukausi sitten oli, kun tyylikkäästi pukeutunut rouva näki oikein kunnolla vaivaa kasatessaan sievillä pienillä nahkakengillään lunta koiransa jälkeen jättämän sontakasan päälle. Tekniikasta päätelleen ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Paljon vähemmällä vaivalla ja huomattavasti nopeammin olisi rouva kumartunut ja kerännyt sen pökäleen pussiin. No siinä se kasa nyt lumien sulettua on, keskellä asfalttitietä. Tai ei se oikeastaan enää kasa ole, vaan liejuinen levinnyt kuraläntti, joka mukavasti tarttuu kenkien pohjauriin, sekä koirien tassukarvoihin ihan vain kulkeutuakseen niissä sisälle kotiini. Ja niin se muuten kantautuu myös sen fiksun rouvan kotiin, niiden sievien nahkakenkien pohjassa. Liisteri- ja liimateollisuus olisi taatusti innoissaan, jos se pystyisi jäljittelemään hangen alla muhineen kakan tarttumisominaisuuksia, sillä sen verran tiukkaan kiinni se tarttuu. Tämän tietänee jokainen, joka joskus on "sitä ittiään" yrittänyt pestä pois kengänpohjastaan.
Toinen miettimisen aihe onkin ollut, että eikö se koiran tassujen, sekä omien kenkien mukana sisälle kantautuva ja imelälle haiseva sonta häiritse ketään muuta kuin minua ja koirattomia naapureitani. Kuinka epäsiistejä ja hygienian tasostaan välinpitämättömiä koirien omistajat oikein ovat? Ja ei, en ole mikään ylisteriilissä, täysin kliinisessä ja tahrattomaksi hinkatussa kaupunkiasunnossa elävä pilkunviilaaja, mutta kyllä minua yököttää eteisen mattoon kengänpohjasta tarttunut haiseva ruskea rantu. Siis tokihan sopiva määrä bakteereja tekee vain hyvää ihmisen ja koiran immuunipuolustukselle, mutta toivoisin niiden olevan jotain muuta kuin haitallisia suolistobakteereja. Ja mikäpä sen sanoo, etteikö sillä kakat keräämättä jättäneen rouvan koiralla voisi olla myös giardia, tai ekinokokkitartunta. Ne kun molemmat ovat zoonooseja, eli koirasta ihmisiin tarttuvia sairauksia. Siitäpä tulikin mieleen, että pitäisiköhän ne koiran tassut pestä sittenkin kumihanskat kädessä...
Ja pakko on tunnustaa. Minulle kasvaa sarvet päähän sadasosasekunnissa ja muutun perään huutelevaksi piruksi, kun vain näenkään välinpitämättömän koiranomistajan, joka jättää jätökset keräämättä. Näin kävi viimeksi tänään. En pääse koirieni kanssa pihalta ulos, kun jo ensimmäiset tortut on sisäänajoväylällä. Juu-u, ihan siinä asfaltilla, piha-alueen puolella. Eikä se ulkoilutus siitä sen paremmaksi muutu, ensimmäisen 50 metrin matkalla on noin 70 keräämätöntä kasaa hoidetulla nurmialueella, sekä ajoradalla. No mitä näenkään. Rouva numero 2 - ei niin tyylikkäästi pukeutunut ja lenkkarit jalassaan - tyhjentää pippuri-suola kääpiösnautseriaan siihen nurmikolle ja jatkaa matkaansa. Huudan perään, että "Anteeksi, sulta tais tippua jotain". Rouva vikaisee taakseen, katsahtaa kasaan ja jatkaa matkaansa. Tästä päätellen viestini ei harmillisesti tainnut mennä ihan perille. Siinä niitä nyt on - 71 keräämätöntä kasaa.
Koiran omistaminen ei ole pelkkä etuoikeus, vaan se tuo mukanaan myös velvoitteita. Voi toki olla, että saan vielä joku kerta turpiini, kun järjestyslain koirakuri pykälästä ihmisille huomauttelen, mutta josko edes yksi koiran omistaja sen seurauksena parantaisi tapansa. Se tarkoittaisi noin 75 - 100kg roskiin kerättyä kakkaa - per vuosi - per keskikokoinen koira, joita meidän korttelissa on noin parikymmentä. Entäpä, jos jokainen jättäisi ne kasat keräämättä. "Sitä ittiään" olisi maassa noin 2 tonnia, ihan parin sadan metrin säteellä.
Pistikö yhtään miettimään?
Talvi oli pitkä, sen voi päätellä jo pelkästään lumen alta paljastuvien kasojen määrästä. Olenkin miettinyt, että ihanko tosissaan ne fiksut(?) aikuiset ihmiset kuvittelevat talvella pykättyjen kakkojen jotenkin mystisesti keväällä haihtuvat ilmaan lumien sulamisen myötä. Huvittavin tapaus muutama kuukausi sitten oli, kun tyylikkäästi pukeutunut rouva näki oikein kunnolla vaivaa kasatessaan sievillä pienillä nahkakengillään lunta koiransa jälkeen jättämän sontakasan päälle. Tekniikasta päätelleen ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Paljon vähemmällä vaivalla ja huomattavasti nopeammin olisi rouva kumartunut ja kerännyt sen pökäleen pussiin. No siinä se kasa nyt lumien sulettua on, keskellä asfalttitietä. Tai ei se oikeastaan enää kasa ole, vaan liejuinen levinnyt kuraläntti, joka mukavasti tarttuu kenkien pohjauriin, sekä koirien tassukarvoihin ihan vain kulkeutuakseen niissä sisälle kotiini. Ja niin se muuten kantautuu myös sen fiksun rouvan kotiin, niiden sievien nahkakenkien pohjassa. Liisteri- ja liimateollisuus olisi taatusti innoissaan, jos se pystyisi jäljittelemään hangen alla muhineen kakan tarttumisominaisuuksia, sillä sen verran tiukkaan kiinni se tarttuu. Tämän tietänee jokainen, joka joskus on "sitä ittiään" yrittänyt pestä pois kengänpohjastaan.
Toinen miettimisen aihe onkin ollut, että eikö se koiran tassujen, sekä omien kenkien mukana sisälle kantautuva ja imelälle haiseva sonta häiritse ketään muuta kuin minua ja koirattomia naapureitani. Kuinka epäsiistejä ja hygienian tasostaan välinpitämättömiä koirien omistajat oikein ovat? Ja ei, en ole mikään ylisteriilissä, täysin kliinisessä ja tahrattomaksi hinkatussa kaupunkiasunnossa elävä pilkunviilaaja, mutta kyllä minua yököttää eteisen mattoon kengänpohjasta tarttunut haiseva ruskea rantu. Siis tokihan sopiva määrä bakteereja tekee vain hyvää ihmisen ja koiran immuunipuolustukselle, mutta toivoisin niiden olevan jotain muuta kuin haitallisia suolistobakteereja. Ja mikäpä sen sanoo, etteikö sillä kakat keräämättä jättäneen rouvan koiralla voisi olla myös giardia, tai ekinokokkitartunta. Ne kun molemmat ovat zoonooseja, eli koirasta ihmisiin tarttuvia sairauksia. Siitäpä tulikin mieleen, että pitäisiköhän ne koiran tassut pestä sittenkin kumihanskat kädessä...
Ja pakko on tunnustaa. Minulle kasvaa sarvet päähän sadasosasekunnissa ja muutun perään huutelevaksi piruksi, kun vain näenkään välinpitämättömän koiranomistajan, joka jättää jätökset keräämättä. Näin kävi viimeksi tänään. En pääse koirieni kanssa pihalta ulos, kun jo ensimmäiset tortut on sisäänajoväylällä. Juu-u, ihan siinä asfaltilla, piha-alueen puolella. Eikä se ulkoilutus siitä sen paremmaksi muutu, ensimmäisen 50 metrin matkalla on noin 70 keräämätöntä kasaa hoidetulla nurmialueella, sekä ajoradalla. No mitä näenkään. Rouva numero 2 - ei niin tyylikkäästi pukeutunut ja lenkkarit jalassaan - tyhjentää pippuri-suola kääpiösnautseriaan siihen nurmikolle ja jatkaa matkaansa. Huudan perään, että "Anteeksi, sulta tais tippua jotain". Rouva vikaisee taakseen, katsahtaa kasaan ja jatkaa matkaansa. Tästä päätellen viestini ei harmillisesti tainnut mennä ihan perille. Siinä niitä nyt on - 71 keräämätöntä kasaa.
Koiran omistaminen ei ole pelkkä etuoikeus, vaan se tuo mukanaan myös velvoitteita. Voi toki olla, että saan vielä joku kerta turpiini, kun järjestyslain koirakuri pykälästä ihmisille huomauttelen, mutta josko edes yksi koiran omistaja sen seurauksena parantaisi tapansa. Se tarkoittaisi noin 75 - 100kg roskiin kerättyä kakkaa - per vuosi - per keskikokoinen koira, joita meidän korttelissa on noin parikymmentä. Entäpä, jos jokainen jättäisi ne kasat keräämättä. "Sitä ittiään" olisi maassa noin 2 tonnia, ihan parin sadan metrin säteellä.
Pistikö yhtään miettimään?
maanantai 4. helmikuuta 2013
Koiran geenit - nyt myös Lila on osallistunut
Hannes Lohen - Koiran geenit - tutkimusryhmä järjesti ilmaisen verinäytteenottotilaisuuden lauantaina Tuusulassa. Arvon ja Iriksen näytteet onkin jo aikoja sitten annettu, mutta Lilan kohdalla tilanne on ollut pitkään tasolla "pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä". Nyt vihdoin ja viimein tilaisuuden ajankohdalle sattui vapaapäivä ja paikkakin oli sopivalla etäisyydellä. No ei kun siis verta luovuttamaan ja naapurista napattiin mukaan myös Minna, Maisa käppänänsä kanssa.
Heti aamusta paikalla kävi jo melkoinen vilinä ja minun viedessä viimeisen pihalla olleen parkkipaikan, alkoivat lähitiet täyttyä autoista. Selvästi huomasi, että muutamat
kasvattajat olivat mobilisoineet paikalle lauman kasvattejaan.
Esimerkillistä toiminta! Otimme koirat ulos autosta ja suuntasimme sisälle. Hallissa oli useita näytteenottopisteitä ja asetuimme jonon jatkoksi yhdelle niistä. Siinä vuoroa odotellessamme kakarakoirat ehtivät tehdä tuttavuutta parin Bordeauxindoggin kanssa. Jopa Lila, joka osoittaa hienoista varautuneisuutta isoja koiria kohtaan, lähestyi näitä kavereita häntä heiluen. Tunnelma oli rento, koirat iloisia ja ihmiset hymyileviä. Lilan esitellessä leikkiinkutsu muuvejaan kaivelin laukusta jo etukäteen täyttämäni kyselylomakkeen ja tarkistin, että mitään oleellista ei ollut unohtunut kertoa.
Koko näytteen antaminenhan on ihan turhaa, jos koiran kaikkia terveystietoja ei kerrota tai niitä ei muisteta päivittää koiran sairastuttua. Halutessaanhan koiran omistaja voi kieltää tietojen luovuttamisen kolmansille osapuolille. Toki toivottavaa on, että tulokset olisivat kaikkien käytössä, jolloin edistetään koko rodun terveystilannetta. Tutkimusryhmä toivookin kaikkien näytteen antaneiden koirien omistajia päivittämään koirien terveydessä tapahtuneet muutokset. Tietojen päivittämisen voi tehdä näppärästi vaikka täällä, tutkimuksen kotisivuilla. Samaisilta sivuilta löytyy myös viimeisimmät uutiset, tutkimushankkeet, läpimurrot, näytemäärät roduittain ja paljon muuta. Kannattaa käydä tutustumassa.
Kaikesta päätellen näytteenottajilla on melkoinen kokemus ja rutiini touhuun. Edes edellämme olleelta "ranskanpullalta" ei näyte jäänyt ottamatta, vaikka melkoista vastarintaa esittikin. Oma vuoromme tuli nopeasti ja sekä Maisa, että Lila istua nakottivat esimerkillisesti paikallaan toimenpiteen ajan.Voisikin todeta, että näin helppoa on kantaa oma korsi kekoon yhteisen hyvän eteen, mitä koirien terveystutkimukseen tulee.
Ja vaikka kasvatustyötä ei pelkkien tilastojen valossa voikaan tehdä, niin antaa geenitutkimus yhden loistavan työkalun lisää päätöksenteon pohjaksi. Uskonkin, että tulevaisuudessa useiden sairauksien karsiminen koirapopulaatiosta järkevästi, onnistuu vain geenitestien avulla. (Muutamien yhden geenin aiheuttamien sairauksien kohdalla tämä on jo tänä päivänä mahdollista.) Tällöin jalostuksessa voidaan pitää myös ne sairauksia perimässään kantavat koirat, kunhan vain se toinen osapuoli on terve. Tämä taas mahdollistaa geenipoolin säilymisen mahdollisimman laajana. Miettimisen arvoinen asia, eikö totta?
Koko näytteen antaminenhan on ihan turhaa, jos koiran kaikkia terveystietoja ei kerrota tai niitä ei muisteta päivittää koiran sairastuttua. Halutessaanhan koiran omistaja voi kieltää tietojen luovuttamisen kolmansille osapuolille. Toki toivottavaa on, että tulokset olisivat kaikkien käytössä, jolloin edistetään koko rodun terveystilannetta. Tutkimusryhmä toivookin kaikkien näytteen antaneiden koirien omistajia päivittämään koirien terveydessä tapahtuneet muutokset. Tietojen päivittämisen voi tehdä näppärästi vaikka täällä, tutkimuksen kotisivuilla. Samaisilta sivuilta löytyy myös viimeisimmät uutiset, tutkimushankkeet, läpimurrot, näytemäärät roduittain ja paljon muuta. Kannattaa käydä tutustumassa. Kaikesta päätellen näytteenottajilla on melkoinen kokemus ja rutiini touhuun. Edes edellämme olleelta "ranskanpullalta" ei näyte jäänyt ottamatta, vaikka melkoista vastarintaa esittikin. Oma vuoromme tuli nopeasti ja sekä Maisa, että Lila istua nakottivat esimerkillisesti paikallaan toimenpiteen ajan.Voisikin todeta, että näin helppoa on kantaa oma korsi kekoon yhteisen hyvän eteen, mitä koirien terveystutkimukseen tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)