Koirankakkaa eteisen matossa - keväisiä ajatuksia

Kevät on selvästikin saapunut. Ei tarvitse edes katsoa ulos ikkunasta, saati pistää nokkaansa pihalle. Riittää, kun avaa koneen, sillä joka paikassa velloo koirankakkakeskustelu. No pistänpä minäkin lusikkani soppaan ja hämmennän, sen verran on kuppi mennyt nurin tämän kevään aikana.

Talvi oli pitkä, sen voi päätellä jo pelkästään lumen alta paljastuvien kasojen määrästä. Olenkin miettinyt, että ihanko tosissaan ne fiksut(?) aikuiset ihmiset kuvittelevat talvella pykättyjen kakkojen jotenkin mystisesti keväällä haihtuvat ilmaan lumien sulamisen myötä. Huvittavin tapaus muutama kuukausi sitten oli, kun tyylikkäästi pukeutunut rouva näki oikein kunnolla vaivaa kasatessaan sievillä pienillä nahkakengillään lunta koiransa jälkeen jättämän sontakasan päälle. Tekniikasta päätelleen ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Paljon vähemmällä vaivalla ja huomattavasti nopeammin olisi rouva kumartunut ja kerännyt sen pökäleen pussiin. No siinä se kasa nyt lumien sulettua on, keskellä asfalttitietä. Tai ei se oikeastaan enää kasa ole, vaan liejuinen levinnyt kuraläntti, joka mukavasti tarttuu kenkien pohjauriin, sekä koirien tassukarvoihin ihan vain kulkeutuakseen niissä sisälle kotiini. Ja niin se muuten kantautuu myös sen fiksun rouvan kotiin, niiden sievien nahkakenkien pohjassa. Liisteri- ja liimateollisuus olisi taatusti innoissaan, jos se pystyisi jäljittelemään hangen alla muhineen kakan tarttumisominaisuuksia, sillä sen verran tiukkaan kiinni se tarttuu. Tämän tietänee jokainen, joka joskus on "sitä ittiään" yrittänyt pestä pois kengänpohjastaan.

Toinen miettimisen aihe onkin ollut, että eikö se koiran tassujen, sekä omien kenkien mukana sisälle kantautuva ja imelälle haiseva sonta häiritse ketään muuta kuin minua ja koirattomia naapureitani. Kuinka epäsiistejä ja hygienian tasostaan välinpitämättömiä koirien omistajat oikein ovat? Ja ei, en ole mikään ylisteriilissä, täysin kliinisessä ja tahrattomaksi hinkatussa kaupunkiasunnossa elävä pilkunviilaaja, mutta kyllä minua yököttää eteisen mattoon kengänpohjasta tarttunut haiseva ruskea rantu. Siis tokihan sopiva määrä bakteereja tekee vain hyvää ihmisen ja koiran immuunipuolustukselle, mutta toivoisin niiden olevan jotain muuta kuin haitallisia suolistobakteereja. Ja mikäpä sen sanoo, etteikö sillä kakat keräämättä jättäneen rouvan koiralla voisi olla myös giardia, tai ekinokokkitartunta. Ne kun molemmat ovat zoonooseja, eli koirasta ihmisiin tarttuvia sairauksia. Siitäpä tulikin mieleen, että pitäisiköhän ne koiran tassut pestä sittenkin kumihanskat kädessä...

 Ja pakko on tunnustaa. Minulle kasvaa sarvet päähän sadasosasekunnissa ja muutun perään huutelevaksi piruksi, kun vain näenkään välinpitämättömän koiranomistajan, joka jättää jätökset keräämättä. Näin kävi viimeksi tänään. En pääse koirieni kanssa pihalta ulos, kun jo ensimmäiset tortut on sisäänajoväylällä. Juu-u, ihan siinä asfaltilla, piha-alueen puolella. Eikä se ulkoilutus siitä sen paremmaksi muutu, ensimmäisen 50 metrin matkalla on noin 70 keräämätöntä kasaa hoidetulla nurmialueella, sekä ajoradalla. No mitä näenkään. Rouva numero 2 - ei niin tyylikkäästi pukeutunut ja lenkkarit jalassaan - tyhjentää pippuri-suola kääpiösnautseriaan siihen nurmikolle ja jatkaa matkaansa. Huudan perään, että "Anteeksi, sulta tais tippua jotain". Rouva vikaisee taakseen, katsahtaa kasaan ja jatkaa matkaansa. Tästä päätellen viestini ei harmillisesti tainnut mennä ihan perille. Siinä niitä nyt on - 71 keräämätöntä kasaa.

 Koiran omistaminen ei ole pelkkä etuoikeus, vaan se tuo mukanaan myös velvoitteita. Voi toki olla, että saan vielä joku kerta turpiini, kun järjestyslain koirakuri pykälästä ihmisille huomauttelen, mutta josko edes yksi koiran omistaja sen seurauksena parantaisi tapansa. Se tarkoittaisi noin 75 - 100kg roskiin kerättyä kakkaa - per vuosi - per keskikokoinen koira, joita meidän korttelissa on noin parikymmentä. Entäpä, jos jokainen jättäisi ne kasat keräämättä. "Sitä ittiään" olisi maassa noin 2 tonnia, ihan parin sadan metrin säteellä.

Pistikö yhtään miettimään?