Sen sijaan, että olisin nauttinut kauniista kesäpäivästä ulkona, jumiuduin koneen ääreen seuraamaan "Faktaa koirasta" luentoa. Harmittaa, että en muistanut luennon ajankohtaa ja mennyt fyysisesti paikalle. Kokemus olisi varmasti ollut antoisampi siten.
Koirien käyttäytyminen on alkanut kiinnostaa yhä enenevässä määrin, eikä vähiten Lilan ansiosta. Lila kun todellakin on aktiivinen sekä nopeasti oppiva ja omien taitojeni ollessa puutteelliset, oppiminen on suuntautunut osin myös ei toivottuun toimintaan. Kiitollista kuitenkin on, että Lila oppii myös uusia toimintamalleja nopeasti. Harjoitteluun tuli pakosta taukoa tuon ärhäkän kennelyskän takia, mutta nyt taas päästään pikkuhiljaa sisällä treenejä tekemään, kun oireet ovat helpottaneet. Mukava on ollut huomata, että opitut toiminnat eivät ole kadonneet minnekään, vaikka taukoa onkin ollut.
Luennoitsijoista ensimmäinen jäi näkemättä ja "hyppäsin" mukaan kesken David Applebyn luennon. Davidin oppeja olen päässyt kuulemaan ihan livenä Somerolla ja suurimmaksi osaksi käsiteltävät aiheet olivatkin tuttuja. Voin kyllä muuten lämpimästi suositella Davidin kursseja/luentoja, jos niille mahdollisuus osallistua tulee. Tuire Kaimion osuus oli osin myös tuttua, mutta pisti todellakin miettimään kasvattajan vastuuta koiran pikkupentuajan kehityksessä yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi. Monet koiran luonteen ja käyttäytymisen kehityksen kriittiset vaiheet kun osuvat juurikin aikaan ennen pennun luovutusta. Tuona aikana asiantuntevan kasvattajan on helppo vahvistaa toivottuja käyttäytymismalleja ja jopa puuttua ei toivottuun käyttäytymiseen. Koiran perimä ja sen jalostettu käyttötarkoitus kuitenkin sanelee hyvin pitkälti millainen koirasta lopulta tulee. Vahvoja viettejä koulutuksella ei sata prosenttisesti saa koskaan pois kitkettyä, vaikka kuinka oikein koirasi kanssa toimisit.
Ilokseni huomasin, että olen sentään jotain tehnyt oikein sen ainokaisen kasvattamani pentueen kanssa, kun niitä paljon käsittelin ja tarjosin uusia kokemuksia pentujen ehdoilla. Mutta paljon olisi varmasti ollut myös parantamisen varaa. Samalla vahvistui myös ajatukseni siitä, että en halua kennelolosuhteissa kasvanutta pentua itselleni, vaan sen tulee olla ns. keittiöpentueesta. Se antaa huomattavasti paremmat lähtökohdat koiralle kasvaa tasapainoiseksi yksilöksi.
No palataanpas vielä hetkeksi tänne kotioloihin. Lila, "väärään kroppaan syntynyt seurakoira puudeli", joka varmasti nauttisi enemmän olostaan säänkestävässä turkissa, keskellä korpea eläen ja metsässä päivät möyryten, on kaupunkikoira. Onkin varsin haasteellista tarjota tälle energiapakkaukselle riittävästi mielekästä aktiviteettia, jossa se saa käyttää sekä kroppaansa, että päätänsä. Pitkät lenkit reittejä vaihdellen, osin vapaana juosten ovat se ensimmäinen, mitä Lila päivittäin vaatii. Sen lisäksi aivojumppa on olennainen osa mielenvirkeyden ylläpitämiseen. Olemmekin alkaneet harjoitella TOKO liikkeitä, ilman sen suurempia tulostavoitteita. Lila silminnähden nauttii yhteisestä tekemisestä. Jos omat taidot vain riittävät, niin ehkä joskus kokeeseenkin eksytään. Lilan oppimiskyvystä se nimittäin ei kiinni jää. Tämä kuitenkaan ei ole tavoitteena, vaan pääasia on, että koira nauttii elämästään niissä resursseissa, jotka minulla on sille tarjota ja samaan aikaan jatkan haaveilua siitä mummonmökistä keskellä metsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti