Löwchenin epilepsia- ja selittämättömiä kohtauksia

Jo pidemmän aikaa on takaraivon sopukoissa pyörinyt löwcheneiden terveystilanne ja erityisesti epilepsian esiintyminen rodussa. Vaikka vaiva näyttääkin olevan kohtalaisen harvinainen leijonilla, niin pienen geneettisen populaation rodussa asia pitäisi ottaa vakavasti. Valitettavasti aiheesta on kertynyt myös omakohtaisia kokemuksia nyt jo edesmenneen koirani Iriksen sairastuttua 2½-vuotiaana.

Ja ei, tätä tekstiä ei todellakaan ole helppo kirjoittaa, sillä se tuo mieleen elävästi sen ahdistuksen, kun en vielä tiennyt mikä Iristä vaivaa ja diagnoosin selvittyä mieleeni nousi vain lisää kysymyksiä. Kärsiikö koira kohtausten aikana, tai sattuuko siihen ennen tai jälkeen niiden. Onko koiran elämä elämisen arvoista jne. Nämä samat kysymykset ovat varmasti käyneet mielessä myös niiden muiden löwcheniden omistajilla, joiden koirien kohtauksista jäljempänä kirjoitan.
 

Kirjoituksesta tulee auttamattomasti pitkä, mutta uskon, että ne jotka aidosti välittävät rodusta, jaksavat lukea sen loppuun. Tämän tekstin tarkoitus ei ole syyllistää ketään, vaan toiveena on, ehkä utopistisesti avata avoin keskustelu löwcheneiden terveystilanteesta. Olen ehkä myös itse aiemmin sulkenut silmäni rodun terveyskysymyksissä. Niiden aukeamiseen valitettavasti vaadittiin oman koiran sairastuminen. Ja lopulta kolmen kuukauden mittainen uuvuttava taistelu elämästä, joka päättyi kyyneliin. Tähän väliin kuitenkin mainittakoon, että Iris ei kuollut epilepsiaan, vaan immuunipuolustuksen totaaliseen romahdukseen.

Iriksen kohtaukset 

Gwaihir's Azizia, FIN14543/03

Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2005. Iris oli raapinut päätään jo jonkin aikaa. Välillä raapiminen oli niin raivoisaa, että iho meni rikki ja karvat takkuuntuivat, sekä katkeilivat. Vaivaan etsittiin syytä lähinnä allergiasta, mutta eliminaatiodieetti ja kortisoni eivät kuitenkaan tilannetta helpottaneet. Syksyllä tilanne hieman helpotti ja juoksun alettua raapiminen loppui lähes täysin. Iris astutettiin ja pentujen synnyttyä pään karvat olivat kasvaneet jo niin pitkiksi, että ne sai kunnolla kiinni. Myös iho rauhoittui ja näytti terveeltä. Pentujen tullessa luovutusikään alkoi pään raapiminen jälleen. Lisäksi alku kesästä 2006 Iris alkoi koukistella raajojaan. Ensimmäisellä kerralla jonka näin, Iris nosti toisen takajalkansa koukkuun ja luulinkin sen polven menneen sijoiltaan. Lumpio kuitenkin oli normaalilla paikallaan ja pian Iris laskikin jalan alas. Mitään muuta erikoista en koirassa huomannut, se oli täysin oma itsensä. Kesän mittaan näitä raajan koukistuksia esiintyi muutamia ja välillä ylös nousi myös etujalka. Heinäkuun puolessa välissä olimme Helsingissä näyttelyssä. Päivä oli todella helteinen ja kehän jälkeen kuvatessamme koiria, Iris yhtäkkiä ravatessaan otti muutaman hoippuvan askeleen. Pysähdyin ja huomasin koiran koukistavan jälleen raajaansa. Lisäksi selkä oli hieman köyryssä. Nappasin koiran syliin ja lähdin näyttelyn eläinlääkärin luo. Eläinlääkärin tutkiessa Iristä, se oli jälleen täysin normaali oma itsensä, ei aristanut mitään paikkaa ja liikkui normaalisti. Minulle oli jo aiemmin herännyt epäilys, että Iriksellä voisi olla paikallisalkuinen epilepsia. Tästä mainitsinkin eläinlääkärille, mutta hän ei oireiden mukaan uskonut sen olevan sitä. Heti maanantaina varasin ajan eläinlääkäriin sisätautien spesialistille. Sainkin ajan jo seuraavalle päivälle. Kliininen tutkimus, verikokeet ja röntgenkuvat olivat kuitenkin kaikki täysin normaaleja. Ainoa poikkeama oli sydämestä kuulunut pientäkin pienempi sivuääni, joka eläinlääkärin mukaan ei voinut aiheuttaa vaivoja. Koirasta ei siis löytynyt mitään kohtauksia selittävää vikaa. 

Seuraavana yönä Iris sai kaksi kohtausta, joihin molempiin liittyi raajojen koukistelua, liikkeiden epävarmuutta ja lievää tajunnantason alenemaa. Soitin yöllä Eläinsairaala Aistiin, joka on erikoistunut neurologisten sairauksien hoitoon ja diagnosointiin. Sovimme, että vien Iriksen heti aamulla tarkempiin tutkimuksiin. Yleiskliininen, ortopedinen, sekä neurologinen tutkimus olivat normaalit. Kohtausten syyn selvittämiseksi Iris päätettiin magneettikuvata. Ne muutamat tunnit, jotka kulutin läheisessä kauppakeskuksessa kahvia juoden, tuntuivat ikuisuuden mittaisilta. Lopulta lähdin klinikan odotushuoneeseen istumaan. Tutkimushuoneen ovi aukesi vihdoin ja oli diagnoosin vuoro. Magneettikuvat olivat normaalit, eikä myöskään varjoaineella todettu korostuvia muutoksia. Myös selkäydinneste oli normaali. Aivosähkökäyrässä todettiin laajalla alueella fokaalista epileptistä aktiivisuutta. Pommi putosi, rakkaalla Irikselläni oli epilepsia. Eläinlääkäri totesi, että kohtaukset ovat kyllä hieman normaalista poikkeavia ja lieviä, kun ottaa huomioon kuinka laajalla alueella aivosähkökäyrä näytti niiden olevan.

Päästyäni autoon, vielä nukutuksesta tokkuraisen Iriksen kanssa, purskahdin itkuun. Tajusin myös, että minun pitäisi soittaa neljä raskasta puhelua Iriksen pentujen omistajille. Lopulta nuo neljä puhelua, vaikkakin olivat vaikeita, olivat myös todella rohkaisevia. Jokainen puhelu kesti pitkään selittäessäni juurta jaksain tilanteen ja myös riskit pentujen osalta. Kaikki puhelut päättyivät kiitoksiin pentujen omistajien taholta. He kiittivät minua rehellisyydestäni, sekä avoimuudesta. En voinut kuin todeta, että olin löytänyt pennuille parhaat mahdolliset kodit.

Iiriksen kohtaukset jatkuivat aloitetusta lääkityksestä huolimatta läpi koko sen eliniän. Kohtausten kulku vaihteli raajojen koukistelusta aina tasapaino ja koordinaatio vaikeuksiin, sekä tajunnan tason muutoksiin. Iris ei koskaan kohtauksen aikana kouristellut, mennyt tajuttomaksi, laskenut alleen tai sen suusta tullut vaahtoa. Koiran epilepsiakohtaus voikin olla hyvin vaihteleva ilmiasultaan.

Yksi mielestäni huomion arvoinen asia Iriksen käytöksessä oli lähes jatkuva kielellä lipominen. Se vaikutti lähes pakko-oireiselta toiminnalta. Lipominen usein lisääntyi ennen kohtauksia, mutta sitä esiintyi myös muulloin.

Mustin kohtaukset

Portrait Amour Eternel, FIN21256/06

Valitettavasti pahin pelkoni kävi toteen yhden kasvattamani pennun kohdalla, kun se alkoi saada kohtauksia, jotka vastasivat Iriksen kohtauksia lähes pilkulleen. Onneksi omistaja oli tietoinen Iriksen epilepsiasta ja osasi hakeutua lääkäriin tutkimuksiin. Eläinlääkäri määräsikin koiran taustat tiedettyään lääkityksen, vaikka kohtaukset olivat hänenkin mielestään hieman poikkeavia "normaalista" epilepsiasta. Musti voi tällä hetkellä hyvin, kohtauksia tulee satunnaisesti, mutta ne eivät ole kovin rajuja. Tämä jälkeläiselle puhjennut epilepsia vahvisti lopulta diagnoosin Iriksen epilepsian perinnöllisyydestä. 

Seuraavassa kerron tiedossani olevien muiden koirien kohtauksista. Nämä kertomukset ovat koirien omistajien itsensä kirjoittamia ja niiden julkaisuun nimien kera on saatu lupa. Yksi näistä tapauksista koskettaa minua erityisesti, sillä kyseessä on parhaan ystäväni koira Ada. Vietämme paljon aikaa yhdessä ja samalla toistemme koirista on tullut kuin omia.

Adan kohtaukset

Royalgrowl Thanks To Elle, FIN15025/04

"Ennen näitä seuraavia kohtauksia mistä kohta kerron, olin puolen vuoden aikana huomannut Adan olevan välillä poissaolevan oloinen. Se saattoi useinkin istua jossain ja

tuijotella tyhjyyteen. Silloin sanoin tutuilleni, että Adassa on jotain outoa. En tunne sitä kohta omaksi koirakseni.

Heinäkuussa 2007 olimme viettämässä lomapäivää ja lähdin koirien kanssa lenkille. Ada oli  käyttäytynyt kyseisen päivän normaalisti lukuun ottamatta sitä, että seurasi minua joka paikkaan, koko ajan. Lenkille lähdettyämme pääsimme noin 200 metrin päähän, kun yhtäkkiä  Adan vauhti hiljeni ja kynnet raapivat asfalttia. Samassa, kun tämän huomasin Adan kävely muuttui huteraksi ja ehdin auttamaan sen makuulle ettei olisi suorilta jaloilta tippunut maahan. Välittömästi nostin koiran syliin ja juoksin sen kanssa sisälle. Koira vaikutti tajuttomalta. Se oli aivan lötkö, ikenet valkoiset ja hengitti vaivalloisesti. Silmät olivat auki, mutta Ada ei reagoinut mihinkään. Tätä kesti 5-10 min. Samaan aikaan sain puhelimitse ohjeita miten toimia ja tarkkailla koiraa. Onneksi Ada alkoi virkoamaan ja palautui nopeasti normaaliksi. Käytin Adan heti ulkona pissalla. Vatsa ei mennyt löysälle ollenkaan ja loppu illan koira oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Lääkäri pyysi tarkkailemaan ja jos illan/yön aikana jotain tulisi, niin lähtisin heti koiraa viemään hänen hoiviin. Seuraavana päivänä kävimme lääkärin ohjeen mukaan otattamassa laajat verikokeet ja sappihappotestin. Koiran sisäelimet myös ultrattiin. Tuloksissa kaikki muut olivat normaalia paitsi maksa-arvoissa oli heittoa. Kävimme loman jälkeen vielä kontrollissa ja kaikki näytti olevan priimaa"

Kesä 2009: Kuukausi ennen juhannusta Ada oli saanut kohtauksen, joka oli yksinkertainen osittainen kohtaus ja kesti vajaan minuutin. Koira koukisti raajaa ja oli muutenkin huteran oloinen. Tämän jälkeen taas ihan normaali.

Juhannusaattona olimme ystäväni luona ja Ada istui sylissäni ruokaa odottaessa. Yhtäkkiä koira ojensi kaulaa ja niska meni aivan jäykäksi. Se tuijotti alhaalta ylös nenä kattoa kohti. Silmät olivat lasittuneen oloiset. Tajuttuani, että nyt kaikki ei ole kunnossa nostin koiran lattialle kyljelleen jolloin alkoi todella voimakas raajojen ojennus. Koira oli kuin koko kroppa olisi ollut krampissa. Järkyttävää katseltavaa, jota oli todistamassa useampi ystäväni. Tämä kesti 1-2 minuuttia. Sen jälkeen koira alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan ja normalisoitumaan. Tarpeet teki heti ulos ja seuraavan vuorokauden aikana teki sisälle 2 ripulit. Muuten koira vaikutti taas normaalilta. Lääkärin kanssa juteltiin taas ja varasin ajan Aistiin, missä koira tutkittiin perinpohjin mangneettikuvia myöden. Diagnoosiksi Ada sai idiopaattisen epilepsian.

Näiden kahden rankan kohtauksen jälkeen Ada on saanut hyvin lieviä kohtauksia noin puolen vuoden välein. Yleensä paria päivää ennen tajuan, että kohta kohtaus on tuloillaan. Nämä kohtaukset menevät ohitse alle minuutissa ja sen jälkeen koira on normaali. Ehkä jonkin verran väsyneempi Ada saattaa olla.

En tiedä, onko tällä suoraa yhteyttä epilepsiaan, mutta Ada on lähes koko ikänsä liponut kielellä tyhjää. Lipominen, tai "lätkyttäminen", joka hyvin kuvaa tätä toimintaa, on voimakkainta tilanteissa, joissa jotain tasaisesta arjesta poikkeavaa tapahtuu.

Lääkitystä ei ole aloitettu, koska tilanne tasoittui ja Adan kohtaukset ovat pysyneet kurissa ja hyvin lievinä."

Hymyn kohtaus

Parfait Fleur Hymne L´amour FIN49675/04

"Hymy sai selittämättömän kohtauksen toukokuisena iltana ulkoillessaan, ilman ennakko varoitusta. Yhtäkkiä Hymyltä meni jalat alta, ne muuttuivat ihan veteliksi ja Hymy kaatui nurmikolle elottomana. Ei mitään pientäkään sätkimistä tai pystyyn kampeamista. Kiirehdin Hymyn luo ja nostin sen syliin, se ei reagoinut mihinkään ja oli edelleen ihan veltto, silmät olivat lasittuneet ja katse oli jonnekin kaukaisuuteen. Kun kannoin Hymyä sisälle olin jo varma että koira kuoli, tuo noin 5 metrin matka ulkoa sisälle tuntui ikuisuudelta. Sisällä asettelin Hymyn lattialle kyljelleen, se oli yhä eloton. Taputin käsiä ihan sen pään vieressä, ei mitään reaktiota. Otin tassuista yksitellen kiinni ja ravistelin niitä, ei reaktiota. Ravistin hieman voimakkaammin ja aloin hieroa Hymyä voimakkain ottein (vähän samaan tyyliin kun kirjoissa opastetaan hieromaan vastasyntynyttä koiranpentua) ja sitten Hymy alkoi osoittaa taas elonmerkkejä. Aikaa tähän kaikkeen kului ehkä 5-10 minuuttia, ei tullut kovin tarkasti katsottua kelloa koska hätä oli suuri ja eläinklinikatkin tietenkin jo kiinni. Lopulta Hymy nousi jaloilleen, joi hirveän määrän vettä ja noin vajaan tunnin kuluttua oli jo täysin oma itsensä.

Seuraavana päivänä vein Hymyn eläinlääkärille tutkimuksiin. Ainoa mistä eläinlääkärimme oli huolissaan, oli kalium arvo joka viittaa sydämeen. Sydänkuuntelu oli kuitenkin normaali. Eläinlääkäri epäili että Hymyllä voi olla suurilla roduilla useinkin tavattu dilatoiva kardiomyopatia. Pienillä roduilla tämä on kuulemani mukaan hyvin harvinainen. Lääkityksiä tähän ei juuri ole, koira menee "saappaat jalassa" yllä kuvatun kohtauksen mukana 6-24kk kuluttua ensimmäisestä kohtauksesta. Saimme myös lähetteen Tampereelle lisätutkimuksiin mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että en tee tiedolla mitään koska mitään toimivaa parannuskeinoa tuohon epäiltyyn sairauteen ei ole ja koira kuitenkin lähtee niiltä sijoiltaan ilman kipuja. Mikäli kohtaus uusii joskus ja koituu Hymyn kohtaloksi, lähtee Hymy avattavaksi.

Muutoin me mennään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Kohtaus oli toukokuussa 2011 ja sen jälkeen ei mitään merkkejä uudesta kohtauksesta ole ollut.

Omistajan luvalla kaikki koiran tiedot saa julkaista."

Paavon kohtaus

Elansse Big Trouble FIN50753/08

"Paavo sai reilu kuukausi sitten jonkinlaisen kohtauksen metsälenkillä. Ei ollut kuuma, sillä on lyhyt turkki ja oli juuri juonutkin ojasta. Se kaatui suorilta jaloilta vasemmalle kyljelleen eikä päässyt ylös. Olin itse niin häkeltynyt, että menin saman tien nostamaan sitä ja kokeilemaan pysyykö jaloillaan, joten en osaa sanoa kauanko olisi kestänyt että olisi omin avuin päässyt ylös. Jos kohtaus uusii, niin täytyy katsoa homma alusta loppuun ilman puuttumista. Itse olin Paavon takana ja minun kaverini näki kohtauksen edestä. Kaverini mukaan Paavo olisi sätkinyt. Itse arvioin, että sätkintä oli sitä, että se yritti päästä ylös. Niin tai näin, homma kesti tosi vähän aikaa. Paavo ei kuitenkaan enää halunnut kävellä tuon jälkeen ja oli vielä jonkin aikaa "ihan pihalla". Onneksi on pieni koira, jonka saattoi kantaa metsästä pois...

Tuon kohtauksen jälkeen aloin miettimään yhtä tapausta kotona keväällä, kun olin tullut töistä kotiin ja päästin koirat ulos takapihalle. Kun menin pihalle käymään, löysin Paavon kyljeltään. Tuolloin se kyllä nousi muistini mukaan itse ylös. Ajattelin tuolloin, että kaatuminen olisi liittynyt voimakkaaseen oksennusrefleksiin (on kaatunut siten kerran), mutta muistan, että katsomisesta huolimatta en löytänyt oksennusta eikä oksentaminen jatkunut. Näin ollen on jokseenkin todennäköistä, että ko. tapaus on vastaava kun tuo metsälenkillä tapahtunut.

Paavo myös kirputtelee ja nuolee raajojaan, se tosin voi olla yhteydessä aiemmin hoidettuun selkävaivaan. Niin ikään ruohon syönti ja lipomiset/maiskuttelut voivat kertoa närästyksestä/vatsavaivoista. Mutta toisaalta nämä molemmat voivat olla käyttäytymisenä ilmenevä oire jostakin fyysisestä sairaudesta.

Paavon aivot ja selkäydin on kauttaaltaan magneettikuvattu viime joulukuussa ja ne ovat kliinisesti terveet. Tuon metsäepisodin jälkeen kävimme ottamassa veriarvoja ja kaikki oli kunnossa. Laajan verenkuvan lisäksi otettiin addison, borrelioosi ja erlichioosi. Lisäksi Paavon sydän ja keuhkot kuvattiin eikä niissäkään ollut mitään poikkeavaa. Eläinlääkäri ei osannut sanoa mitä tämä voi olla, onko verensokeri ollut alhainen ja kysymyksessä heikotuskohtaus (en usko) vai onko kysymyksessä esim. epilepsia. Hänen mielestään tilannetta tarkkaillaan ja jos toistuu niin voi kokeilla epilepsialääkkeitä."

Seuraavien kahden löwchenin omistajat eivät halua koiriensa nimiä julkaistavan. Kunnioitan tätä päätöstä ja kiitän samalla kuitenkin siitä, että he halusivat nämä kokemuksensa jakaa.

Nimettömän leijonan kohtaukset

"Aamulla koira, pienen kävelyn jälkeen pissasi normaalista poiketen ensin rapun eteen ja sitten uuvahti sisäpuolella, sekä vähän kankeasti laskeutui makuulle. Nostin sen kainaloon ja laskin ventalle, johon edelleen vähän kankeasti asettui. Koiran ikenet olivat valkoiset ja lämpö mitattuna n. 36 astetta. Koira myös ulosti alleen. Kohtauksen jälkeen koiraa janotti.

Samoin kävi viime kesänä, jolloin se laitettiin eläinlääkärin konsultoimana helteen piikkiin, mahdollista lievää epileptistä kohtausta pois sulkematta, näin siis oireiden perusteella puhelimitse.

Molemmilla kerroilla koira virkosi hyvin pian ja palautui heti omaksi itsekseen, eli ei ollut huonovointinen tai muuta. Tällä kertaa vaan hengitys tuntui vähän raskaalta ja oltiin jo lähdössä eläinlääkäriin, mutta tilanne laukesi ja kun edelliskerrallakin tilanne normalisoitui niin uskalsin jättää menemättä.

Kolmannen kohtauksen koira sai noin viikko edellisen jälkeen. Kohtaus oli muilta osin vastaava kuin edellinen, mutta hengitys vaikutti kramppaavalta."

Toisen nimettömän koiran omituinen käytös

"Koira ei ole saanut varsinaisesti kohtauksia, mutta sen käytöksessä on useita piirteitä, jotka yhdistetään epilepsiaan. Se esimerkiksi saattaa olla poissaoleva pitkiäkin aikoja. Joskus koira yrittää tunkea itsensä huonekalujen taakse. Usein on käynyt myös siten, että koira makaa rentona vieressä silitettävänä, selvästi nauttien olostaan ja sekunnin murto-osassa käy hampailla käteen kiinni purren kovasti. Hetkessä koira kuitenkin palautuu normaaliksi itsekseen, on kovin hämillään ja poistuu paikalta."

Edellä mainituista seitsemästä koirasta kolmella on eläinlääkärin vahvistama diagnoosi epilepsiasta.  Neljän muun tekstissä kuvaillun koiran kohtauksia/käyttäytymistä ei siis ole vahvistettu epilepsiaksi. Ne kuitenkin sisältävät piirteitä tyypillisestä epilepsiakohtauksesta. Ja olivat nuo kohtaukset sitten mitä tahansa, niin ne eivät varmasti kuulu terveen koiran elämään. Suomesta löytyy myös 8 muuta epilepsia tapausta. Vuonna 2005 Suomen Löwchen yhdistys toteutti terveyskyselyn leijonien omistajille. Kyselystä ilmeni 5 epilepsiaa sairastavaa ja kolme yksittäisiä epileptisiä kohtauksia saanutta löwcheniä. Minulla ei ole tiedossa ketä nämä koirat ovat, tai kenen omistuksessa ne on tai ovat olleet.
 

Sydämeni pohjasta kiitän kaikkia näiden koirien omistajia, jotka kokemuksensa näin julkisesti kertoivat. He jakavat kanssani yhteisen huolen tämän ihanan ja rakkaan rodun tulevaisuudesta. Sana on nyt vapaa.